25. heinäkuuta 2016

Cosplayvastaavan terveiset



Terve! Olen Jade ”nuusku” Mantere ja järkkäilen Shippoconissa cosplaykisoja. Olin mukana Shippoconin toiminnassa jo viime vuonna ja rakastin lämminhenkistä tunnelmaa, joka tapahtumasta huokui. Viime vuonna minua pyydettiin järjestämään Shippoconiin cosplaykilpailut lyhyellä varoitusajalla kisojen suuren kysynnän vuoksi. Saimmekin koottua kasaan uniikit ja mukavat yksilökilpailut, joihin ilmoittauduttiin paikan päällä. Tästä kokemuksesta oppineena toivoisin, että meno jatkuu tänä vuonna yhtä positiivisella linjalla.

Minulle cosplayssa tärkeintä on hyvä fiilis, yhdessä tekeminen ja hauskanpito, mitä pyrimme korostamaan myös cosplaykisoissamme; kisamme ovat avoinna kaikentyyppisille cossaajille taitotasosta tai iästä riippumatta.  Kisojen meininkiä on uudistettu ja säädetty vastaamaan paremmin tapahtumapaikan puitteita. Lisäksi tällä kertaa tapahtumassa tullaan näkemään viime vuodelta tutun yksilökilpailun rinnalla parikilpailu. Molempiin kilpailuihin on ennakkoilmoittautuminen, joka alkaa tänään klo 18:00. Muistattehan lukea cosplaykilpailujen säännöt lävitse ennen ilmoittautumista.

Myös cosplaytuomarihakumme on auennut ja pysyy auki 25.8 asti. Kaikille cosplaytuomarin urasta haaveileville tämä on loistava tilaisuus saada ensikosketusta siihen, miltä tuntuu istua tuomarinpöydän takana. Jos cosplaytuomarointi kiinnostaa sinua, löydät ohjeet hakemukseemme täältä.

Yleisesti Shippoconissa nähtiin viimevuonna mahtavaa pukuloistoa, enkä malta odottaa näkeväni, mitä kaikkia eriskummallisuuksia kävijät ovat tänä vuonna loihtineet tapahtumaan. Shippocon rakastaa cosplayta ja se on tapahtumassa tälläkin kertaa erittäin suotavaa, mutta ei pakollista. Shippocon järjestetään julkisella paikalla, joten huomioithan sen asuvalinnoissasi. Muun muassa aidon näköiset asejäljitelmät ja teroitetut aseet on syytä jättää kotiin. Jos olet epävarma proppisi/asusi sopivuudesta tai sinulla on muuten jotain kysyttävää Shippoconin cosplayhyn liittyen, voit ottaa rohkeasti yhteyttä osoitteeseen shippocon.cosplay(at)gmail.com.

Toivottavasti näemme Shippoconissa hyvän tunnelman ja hauskanpidon merkeissä!

Innostunein terveisin
Jade ”nuusku” Mantere
Shippoconin cosplayvastaava